|
|
Augur Kalastuspalvelu Oy:n kalastusoppaita
Erik Herlevi
on Augur Kalastuspalvelu Oy:n pääopas
ja organisaattori. Hän on toiminut koko-
päivätoimisena ja ympärivuotisena
kalastusoppaana vuodesta 2000 lähtien.
Kalastusopaskoulutuksen hän on
hankkinut Päijänne- instituutissa.
Matkailualan perustutkinto Haaga-
instituutissa ja käytännöllisen
filosofian opinnot Helsingin
yliopistossa täydentävät kuvaa.
Erik on myös Suomen Kalastuopaskilta
ry:n puheenjohtaja, näyttötutkinto-
mestari kalastusopaskoulutuksessa ja
Erä-lehden avustaja. Hän oli jäsenenä
Opetushallituksen työryhmässä, joka
laati tutkintovaatimukset kalastus-
oppaan ammattitutkintoon.
Aikaisempia työpaikkoja hänellä on
ollut järjestöissä ja tiedotusvälineissä.
|
Riitta Ruuskanen
Erikin avovaimo Riitta on toiminut
Augur Kalastuspalvelun avustavana
oppaana alusta lähtien.
Yrittäjäkurssin jälkeen Riitta perusti
oman yrityksen, joka on Fishing Lady tmi.
Parhaillaan hän suorittaa kalastus-
oppaan ammattitutkintoa näyttökokeilla.
Kalastusharrastuksen pohja Riitalla on
synnyinseuduiltaan, Lapin taimenjoilta.
Riitan vahvin laji on ahvenjigaus.
Tarkempi kertomus Riitasta oli
Urheilukalastus- lehdessä
keväällä 2004.
|
Juho Heikkinen
on opiskellut Päijänne- instituutissa
kalatalouden perustutkinnon ja
kalastusopaskurssin. Lisäksi hänellä
on takanaan eräopaskurssit.
Päätyökin Juholla liittyy kalaan,
hän on kaupan kalamestarina
Loviisassa.
Kalastusoppaan tehtävissä hän
ajaa usein omaa Uttern 56 venettään.
Kalamiehenä Juho on niin
monipuolinen, ettei voi nimetä yhtä
vahvaa lajia: hauen ja ahvenen
heittokalastus, kuhan, taimenen
ja lohen uistelu, perhokalastus jne.
|
Timo Lepistö
on myös toiminut Augur
Kalastuspalvelun avustavana
oppaana ensimmäisestä vuodesta
lähtien. Timo ja Erik olivat
kurssikavereita Päijänne-instituutin
kalastusopaskursseilla.
Timo voitti yhdessä isänsä Einon
kanssa heittokalastuksen Suomen
mestaruuden vuonna 2000.
Vahvimmat kalastuslajit hänellä
ovat ehkä hauen heittokalastus
ja pilkintä.
|
Esa Rauti
Esa Rauti on toiminut parikymmentä
vuotta Kalamiesten Keskusliitossa
perustasolla, nuorisotyön vetäjänä
ja kalastuskilpailujen puuhamiehenä.
Sieltä hänellä on vahva pohja
onginnan ja pilkinnän eri lajeihin,
myös erikoisempien kalojen tavoitteluun.
Lisäksi Esa on hyvä heittokalastaja,
joka rakentelee kalastusvälineitä
ja kokeilee uutuuksia.
Augurissa hän on avustanut jo
kolme vuotta.
|
Toivo Kajalainen
on syntynyt Venäjällä ja
viettänyt nuoruutensa Virossa.
Hän siis puhuu sujuvasti venäjää
ja viroa sekä tuntee näiden
kansallisuuksien ajatustavan.
Kalastusoppaan koulutuksen
on Topikin saanut jo mainitussa
"Happosen akatemiassa".
Syvällisestä perehtymisestä
kalastamiseen kertoo se,
että Topi-vaaput ovat voittaneet
Erä-lehden vaapputestin.
Melkoinen suoritus pieneltä
vaappupajalta!
|
Mihail Putskov
Myös Mihail opastaa sekä venäjäksi että suomeksi. Hän on asunut
Tampereella jo pitkään. Kalastustaidon perusasiat Mihail on oppinut
Laatokalla. Kalastusoppaan koulutuksen hänkin on saanut
"Happosen akatemiassa".
|
Mikko Sinkkonen
on ajanut vuosia bussia Karjalaan,
Viroon ja Norjaan suuntautuvilla
kalastus- ja muilla luontomatkoilla.
Nyt hän on suorittanut kalatalouden
perustutkinnon Päijänne- instituutissa,
mitä hän on täydentänyt työharjoit telulla Augur Kalastuspalvelussa ja
J-P Kalamatkoissa.
Kalankäsittelyä Mikko on harjoittanut
Tampereen kauppahallissa.
Merikalastuksen kokemusta
hän on saanut parikymmentä
vuotta pitkin rannikoita.
|
Pasi Konttinen
Pasin vahvin kalastuslaji lienee
taimenen heittokalastus, sekä merellä
että virtavesissä.
Pasi kävi vuonna 2006 puolen vuoden
mittaisen kalastusopaskurssin, jonka
yhteydessä hän oli työharjoittelijana
Augur Kalastuspalvelussa. Sen jatkeeksi
hänkin suorittaa nyt kalastusoppaan
ammattitutkintoa näyttökokeilla.
|
Eino Lepistö
Eino Lepistö, Timon isä, on
opaskunnan nestori - siis
kokemusta on.
Eikka on, paitsi heittokalastuksen
Suomen mestari, myös erinomainen
pilkkijä.
Kalastuskilpailut ovat kuuluneet
hänen elämäänsä nuoresta
lähtien.
|
Antti Huolman
Antti on opiskellut Paraisilla
neljä vuotta kalataloutta, sekä
käynyt vuonna 2007 kalaopaskurssin.
Tällä hetkellä hän opiskelee
Päijänne-Instituutissa kalastus-
oppaan ammattitutkintoa varten.
Antin vahvuuksia onkin monipuolinen
tietotaito kalatalouden eri aloilta.
Antille ovat tuttuja lähes kaikki
urheilukalastusmuodot pilkkimisestä
vetouisteluun, mutta hauen
heittokalastus on ehkä se
tärkein kalastusmuoto.
|
Tomas Björkqvist
Tomas är son till en rejäl yrkesfiskare
och kommer från finska västkusten.
Hän känner bra till de flesta
fiskemetoderna och den kunskapen
har han fått sen barnsben, då han på
fritiden fiskade tillsammans med sin far.
Bäst trivs han ute till havs med sikfiske i
åtanke, senaste tiden har speciellt
bottenmete blivit en allt viktigare form.
men också spinnfiske och trolling av
gädda samt öring har sin givna plats
i valet av fiskemetoder.
|
|
|